maanantai 9. heinäkuuta 2012

Inkivääriruudut

Ainekset, 35 kpl

POHJATAIKINA:
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl inkivääriä (jauhetta)
2 ½ dl sokeria
250 g jääkaappikylmää voita

INKIVÄÄRI-KARAMELLIKUORRUTUS:
150 g voita
¾ dl vaaleaa siirappia
1 ½ rkl inkivääriä (jauhetta)
3 ½ dl tomusokeria

KORISTELUUN:
120 g pecanpähkinöitä

Instruktioner

1. Yhdistä pohjataikinan kaikki raaka-aineet voita lukuun ottamatta.
2. Pilko voi noin 2 cm:n kuutioiksi. Nypi voikuutiot kuiviin aineisiin käsin niin, että saat tasaisen murumaisen taikinan. Voit tehdä taikinan myös monitoimikoneessa leikkuuterällä.
3. Vuoraa 20 x 30 cm:n kokoinen suorakaiteen muotoinen vuoka (esimerkiksi suuri lasagnevuoka) leivinpaperilla. Painele taikina tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä.
4. Valmista inkivääri-karamellikuorrutus. Mittaa voi, siirappi ja inkivääri kattilaan. Kuumenna seosta, kunnes voi sulaa. Siivilöi tomusokeri sekaan koko ajan hyvin sekoittaen.
5. Kaada kuorrutus pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi.
6. Nosta levy vuoasta leivinpaperin avulla ja leikkaa se noin 4 x 4 cm:n ruuduiksi pitkällä veitsellä.

 

Källa

Kotivinkki

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Mustikkaglögi

Ainekset, 4-5 annosta

7 dl vettä
6 kokonaista neilikkaa
½ tl Pirkka kardemummaa
1 - 2 kanelitankoa
1 tl Pirkka inkivääritahnaa (tai ½ tl kuivattua)
2 ½ dl Pirkka Luomu mustikkajuomatiivistettä

Instruktioner

Mittaa vesi ja mausteet kattilaan. Keitä hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia. Siivilöi mausteet liemestä. Lisää liemeen mustikkajuomatiiviste ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada laseihin. Tarjoa rusinoiden ja manteleiden kanssa.

Källa

Pirkka

Rypäle-brieleivät

Ainekset

1 ciabatta (esipaistettu)
200 g briejuustoa
250 g Pirkka tummia rypäleitä
1/2 pieni punasipuli
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria
persiljaa tai timjamia hienonnettuna

Instruktioner

Paista leipä pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi juusto hieman vinottain. Kuutioi rypäleet, hienonna punasipuli ja sekoita ne kulhossa. Mausta etikalla, hunajalla, suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon persilja ja sekoita. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Annostele leiville ensin juustoa ja sitten rypäleseosta. Tarjoa heti esimerkiksi alkuruokana tai pikkusuolaisena glögin kanssa.

Källa

Pirkka

Fisksås

Ingredienser

1 msk smör
2 schalottenlökar
1 fiskbuljongtärning + 1 dl vatten
3 dl vitt vin / champagne
4 dl vispgrädde
maizena


Instruktioner

Fräs löken i smöret. Tilsätt resten av ingredienserna utom maizenan och låt puttra en tid. Gör såsen tjock med maizenan. Servera till fisk.

Källa

Modifierat från Rutiga Kokboken

Dominokex

 Ingredienser, ca 30 st

Pikkuleipätaikina:
125 g voita tai margariinia
1 ¼ dl sokeria
1 kananmuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte:
3 ½ rkl sokeria
4 tl perunajauhoja
1 ¾ dl kuohukermaa
2 keltuaista
175 g voita
2 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
½ dl valkuaista
2 ½ dl tomusokeria
6 tippaa sitruunamehua

Instruktioner

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa muna sekaan. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos muutamassa erässä taikinaan. Kääri kelmuun ja anna kovettua jääkaapissa ainakin tunnin verran. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi. Ota levystä muotilla kuvioita.  Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 5-8 minuuttia. Anna pikkuleipien jäähtyä.

Sekoita kattilassa keskenään sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma ja keltuaiset. Kuumenna vispilällä sekoitellen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää vaahtoon vaniljasokeri ja kiisseli. Vatkaa tasaiseksi. Levitä täytettä keksin päälle noin keksinpaksuinen kerros. Laita päälle toinen pikkuleipä ja purista varovasti yhteen.

Tee kuorrutus seuraavasti:
Vatkaa valkuaista ja 1 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia. Sekoita joukkoon sitruunamehu/etikka ja loput tomusokerista. Jatka vatkaamista hetken aikaa. Värjää halutessasi pasta-, tomu- tai apteekin jauheväreillä.

 Pursota ensin kuorrutuksen ääriviivat ja täytä sitten keskiosa.

 Källa

Kinuskikissa

Vit kladdkaka med hallonsås

Ingredienser

 

Kaksmet:
150 g smör
200 g vit choklad
2 dl socker
1 dl vetemjöl
1 tsk vaniljsocker
2 ägg

Glasyr:
2 dl crème fraîche
0,5 dl florsocker
1 tsk vaniljsocker

Hallonsås:
2 dl hallon
2 msk florsocker

 

Instruktioner

Hacka den vita chokladen. Smält smöret. Och se förresten till att använda riktigt smör, det blir så stor skillnad! Rör ner chokladen i det smälta smöret och rör om tills chokladen har smält. Blanda de torra ingredienserna i en skål och rör ner chokladblandningen. Tillsätt till sist äggen och rör om till en slät smet. Häll smeten i en rund form med avtagbar kant. Grädda i 175 grader i 25-30 minuter. Gör under tiden glasyren. Blanda crème fraîche med florsocker och vaniljsocker och låt stå kallt. 
Låt kakan svalna. Den kan med fördel göras dagen innan servering, den blir bara godare om den får stå till sig lite. Bred på glasyren och strö över blåbären vid servering.
Värm hallonen och rör ner florsockret, låt puttra i några minuter. Sila gärna hallonsåsen för att få bort kärnorna. Låt den svalna lite och häll sedan lite sås på varje assiett. 

 

Källa

 Mat med Suss

Lantbröd med halloumi och tomatsalsa

Ingredienser, 4 portioner

4 st tomater
½ rödlök
1-2 st vitlöksklyftor
4 msk olivolja
1 msk rödvinsvinäger
½ tsk salt
1 krm peppar
200 g halloumi
4 skivor lantbröd (eller focaccia)
ruccola

Instruktioner

Skölj och gröp ur tomaterna. Finhacka salsaingredienserna (allt utom osten, bröden och ruccolan) och ställ det i kylen en tid för att ta smak (mitt eget tips). Skär osten i skivor och grilla eller stek. Lägg upp allt på brödbitarna.

Källa

Rutiga kokboken

Rabarbersaft

Ingredienser, ca 3 liter 

1 kg rabarber
1.5 l vatten
4.5 dl strösocker
1 st citron, saften

Instruktioner

Skär rabarbern i småbitar och koka med vatten i cirka 15 minuter, rör inte då blir saften grumlig. Sila och släng rabarberresterna.
Koka upp spadet igen tillsammans med strösocker och citronsaft, låt svalna.
Häll upp saften i tillbringare eller flaska.
 

Källa

Recept.nu

Tandooririsotto

Ingredienser 4 portioner

2 dl ris, basmati eller jasmin
2 dl matyoghurt
2 pressade vitlöksklyftor
½ tsk salt
½ gurka
½ tsk garam masala
1 tsk gurkmeja
½ krm cayennepeppar

Instruktioner

Koka riset. Blanda matlagningsyoghurt, vitlök och salt. Riv gurkan och pressa ur saften. Blanda hälften av yoghurten med gurkan. Resten av yoghurten blandas ihop med kryddorna och rörs in i riset. Servera risotton och gurkröran med stekt, strimlat kött, gärna kryddat med ingefära, och med stekt lök och paprika.

Källa


Arla

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Annan maustekorput

Ainekset

5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 muna
1½ dl siirappia
2 tl suolaa
1 rkl jauhettua pomeranssikuorta
2 tl fenkolin siemeniä
2 dl vehnäleseitä
1 l vehnähiivaleipajauhoja

2 dl grahamjauhoja
125 g pehmeää voita

Ohjeet

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muut ainekset ja alusta taikina. Lisää jauhoja tarvittaessa. Anna kohota 30 minuuttia. Leivo pieniä sämpyöitä ja kohota taas. Paista 250 asteessa 8 minuuttia. Halkaise jäähtyneet sämpylät ja paista 100 asteessa kolme tuntia. Säilytä tiivissä purkissa.

Hummus

Ainekset

n. 400 g kikherneitä
2 rkl tahiinitahnaa
2-4 valkosipulinkynttä
puolen sitruunan mehu
n. ½ dl oliiviöljyä
½ tl suolaa
ripaus cayennepippuria


Ohjeet

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa

Tahinikastike

Ainekset

½-1 sitruuna
2 dl tahiinia
1 valkosipulin kynsi
ripaus suolaa
pieni nippu persiljaa
1 dl kylmää vettä

Ohjeet

Purista sirtuunasta mehu ja sekoita muut ainekset joukkoon. Soseuta tehosekoittimella ja lisää tarvittaessa vettä.

Rakuunanäkkärit

Ainekset

25 g hiivaa
2 dl vettä
½ dl rypsiöljyä
2 tl kuivattua rakuunaa
½ tl suolaa
3 dl ruisjauhoa
6 dl vehnäjauhoa

Ohjeet
 
Liota hiiva lämpimään veteen ja lisää öljy, rakuuna ja suola. Lisää jauhot vähitelleen ja alusta taikina tasaiseksi. Kauli ohueksi n. 3-4mm levyksi jauhotetulla leivinpöydällä. Leikkaa halutun muotoisia näkkileipiä ja painele koristereikiä. Paista uunin keskitasolla 250 asteessa n. 4-5 min.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Pestoboston

Ainekset, 16 palaa


vajaa 5 dl jauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 pss kuivahiivaa
n. 3 dl lämmintä vettä

Ohjeet


Sekoita kuivat ainekset keskenään, lisää vettä kunnes taikina on notkeaa. Vaivaa pehmeäksi ja sitkeä. Siirrä öljyttyyn kulhoon ja kohota 2-kertaiseksi. Kaulitse levyksi, laita täytteet (esim. pesto+parmesan) ja kääri rullalle. Leikkaa 16 osaan ja asettele pyöreään irtoppohjavuokaan. Kohota uudelleen 2-kertaiseksi. Voitele kananmunalla. Päälle voi lisätä mausteita, esim. valkosipulia ja merisuolaa. Paistaa 200 asteessa 25-30 min.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Chocolate chip cookies

Ingredients


200 g butter
2,5 dl sugar
1 egg
2 tbsp molasses
3 tsp vanilla sugar
5 dl flour
2 tsp baking soda
200 g chocolate

Instructions


Heat oven to 225 degrees celsius. Mix butter and sugar until fluffy. Add egg and blend well. Add molasses and vanilla sugar. Mix flour with baking soda and chopped chocolate and add to egg mixture.

Form small balls and place on cookie sheet. Bake until light brown. 5-10 minutes. The cookies should spread out and flatten to form pretty cookies. You might want to bake a test cookie to check the consistency of the dough. You can add a drop of milk to the dough, if the cookies don't spread out. Allow cookies to cool.

Source


White Country