Ainekset, 4 annosta
½ dl hirssi- tai kaurahiutaleita
1 dl etikkapunajuurikuutioita
½ dl kurkkusalaattia
1 dl silputtua sipulia
200 g jauhelihaa (7%)
½ tl mustapippuria
1 tl jauhettua mustapippuria
Ohjeet
Sekoita hiutaleet, punajuurikuutiot ja kurkkusalaatti keskenään. Lisää sitten jauheliha sekä mausteet joukkoon ja sekoita.
Jaa taikina 8 osaan ja taputtele pihveiksi. Paista pannussa miedolla lämmöllä kypsiksi. Tarjoa esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa.
Ravintoarvot
Koko ohje 545 kcal
Yksi annos 135 kcal
Lähde
Kevytkokki kevät 2008
Ihan hyvän makuista, mutta ehkä vähän kuivaa.
VastaaPoistaOlisi kannattanut heittää kaikki silputtavat ainekset tehosekoittimeen, koska paistaminen oli vaikeaa kun kurkku-, punajuuri- ja sipulipalat olivat niin ison kokoisia. Lisäksi paistoin ensimmäisen satsin nelosella, mikä oli liian kova teho. Onnistui heti paremmin kun paistoin kolmosteholla kannen alla.